Vuosi on päässyt
mukavaan vauhtiin, vai onko sittenkin vähemmän mukavaa nähdä ajan kuluvan,
elämän muuttuvan. Negatiivisia uutisa maailmalta tulee joka päivä, epävarmuus
tuntuu vellovan mediassa ja taloudessa ja välillä tuntuu, että kaikessa.
Onko elämä
kuitenkaan ihan niin mustavalkoista? Ainakin alkuvuoden myrskyt osoittivat,
että ihmiset osaavat edelleen kantaa yhteistä taakkaa, auttaa toisiaan ja jakaa
erilaisia tunteita. Taitaa olla niin, että yksityisen ihmisen voimavarat ja
mahdollisuudet ovat sittenkin useimmiten kiinni lähiverkostosta, sen
kestävyydestä ja yhteisöllisyydestä.
Jumala on monessa
kohdassa Raamatussa antanut profeettojensa puhua siitä, miten elämässä tärkeää
on se, että kaikilla ihmisillä olisi mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään.
Vuosisadoista toiseen samat asiat ovat sen esteenä: ihmisen itsekkyys, ahneus
ja vallanhalu, erilaisuuden pelko ja ajatus siitä, että toiset ovat huonompia
kuin me.
Muutos on
mahdollista ja muutos alkaa minusta. Millaiseen lähimmäisyyteen juuri minua ja
sinua alkaneena vuonna kutsutaan?